Uusi kirja valottaa etäluotsauksen kehitysvaiheita

11.09.2021 klo 14:33
Luotsiliitto ja Finnpilot mukana yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa

Perjantaina 10.9. julkaistiin kirja ”ETÄLUOTSAUS Luotsien ammattitaito mukana kehityksessä".  Kirjassa lukuisat asiantuntijat pohtivat etäluotsauksen ja merenkulun kehittymistä sekä käydään läpi nykyisiä kehityshankkeita, kokeiluja ja tutkimusta. Kirjan on julkaissut Luotsikirjasto Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella.

Kirjan esittelivät Luotsiliiton toiminnanjohtaja Tapio Tuomisto sekä tietokirjailija Antti Rinkinen. Tuomisto totesi Luotsiliiton tällä kerralla siirtyneen julkaisutoiminnassaan historiasta tulevaisuuteen. Luotsiliitto on ollut huolissaan siitä, että navigoinnin apuvälineiden kehittyessä merenkulkijoiden osaaminen on heikentynyt. Hyvä asia on, että keväällä 2021 2021 Finnpilot nimitti kolme luotsia kehittäjäluotseiksi etäluotsaushankkeisiin.

Finnpilotilla on tietenkin keskeinen asema etäluotsauksen kehityksessä. Etäluotsausta ja digitalisaatiota selvitetään monessa hankkeessa, joissa Finnpilot toimii: One Sea, Sea for Value, ISTLAB ja MasterSIM. Digitalisaation ja autonomisten, miehittämättömien alusten suurin hypetys on mennyt ohi, mutta merenkulku kuitenkin  kehittyy hitaasti mutta vakaasti.

Merenkulun kansainvälinen säätely pitää sovittaa automaation ja digitalisaation tarpeisiin. Suomessa luotsauslakia muutettiin v. 2019 niin, että etäluotsaus tuli mahdolliseksi. Finnpilotin edustajat kertoivat julkistamistilaisuudessa, että vuoden 2021 lopussa demonstroidaan etäluotsaukseen liittyvää tiedonvaihtoa S4V-hankkeessa, jossa on mukana ESL Shipping.  Laajempia etäluotsauskokeiluja suunnitellaan vuoden 2023 jälkeen.

Kirjaan on saatu koottua kattava selostus etäluotsauksen kehitysvaiheista kesään 2021 mennessä. Antti Rinkisen teksti on sujuvaa ja kansantajuista – asiat on kuvailtu selkeästi ja kantoja on kyselty monilta asiantuntijoilta. Myös kehityshankkeissa olevat tahot on esitelty hyvin. Teos julkaistaan myös e-kirjana, jolloin sen voi hankkia omaksi.