Hyvinvointia ja merimiespalvelua - Seminaari Helsingissä 23.11.2018

26.09.2018 klo 11:08
Kansainvälisen seminaarin järjestävät ISWAN (The International Seafarers' Welfare and Assistance
Network) ja Merimiespalvelutoimisto

Aika: 23.11.2018 klo 09:00 – 16:00
Paikka: Helsingin Yliopisto, Metsätalo, Unioninkatu 40, Helsinki

Englanninkielisen seminaarin pääaiheita ovat muun muassa merenkulkijoiden terveys ja hyvinvointi, merimiespalvelun tulevaisuus ja MLC 2006 -yleissopimuksen vaikutus siihen.   Miten urasta merenkulussa tehdään houkuttelevaa myös naisille? Miten lisätään merenkulun toimijoiden yhteistyötä?

 

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haetaan vastauksia perjantaipäivän seminaarissa.

ISWANin puheenjohtaja Per Gullestrup avaa seminaarin, ja Suomen Varustamot ry:n toimitusjohtaja Tiina Tuurnala tuo terveiset ja katsauksen suomalaisen merenkulun vallitsevista tuulista.

Kansainvälisten vieraiden lisäksi kuullaan puheenvuoroja lisäksi Sanna Sonniselta (Finnpilot), Heikki Karlalta (Suomen Merimies-Unioni, ITF), Kristiina Mukalalta (STM) ja Sampsa Sihvolalta (MEPA).

Yleisön toivotaan osallistuvan aktiivisesti keskusteluihin, joille on varattu aikaa kunkin alustuksen jälkeen.

Seminaarimaksu 50 € sisältää ruokailun ja kahvit.

Alustava ohjelma (täydentyy syksyn aikana)

Ilmoittautuminen ISWAN –sivuilla

Lisätietoja (också på svenska) Martina Peltonen,
+358 10  349 3103, martina.peltonen@mepa.fi

Tervetuloa!

Vuoden merimiesurheilija 2018 / Årets sjömansidrottare 2018

Viking Gracen cateringvärd Valentina ”Vallu” Blomqvist hoitaa hommat sekä kentällä että kulisseissaLue lisää »
19.12.2018 klo 10:09

Uusin Vapaavahti netissä / Nyaste numret av Frivakt på nätet

Lehdessä kulttuuria, urheilua, kirjoja, ajankohtaisia seminaareja ja tutustuminen M/S Viikkiin / M/S Viikki, sjömansidrott, kultur, maritima seminarier och mycket merLue lisää »
11.12.2018 klo 10:13

ISWAN Seminar 2018-11-23

Improving the wellbeing of seafarersLue lisää »
25.11.2018 klo 10:10

Kysely MEPAn palveluista

Tiedustelemme merenkulkijoiden ajatuksia palveluista tänään ja huomenna.Lue lisää »
05.10.2018 klo 11:07

Minuuttikisan palkintoja ensimmäiseltä vuosipuoliskolta

Suomen Laivakauppiaitten yhdistys sponsoroi Millalle ja Markolle hienot palkinnotLue lisää »
11.09.2018 klo 13:06