Frisbeegolfin mestaruus ratkottiin Turussa

15.05.2023 klo 17:15
Toukokuun puoliväli helli MEPAn frisbeegolfkisoja – auringon paisteessa oli mukava viettää aikaa ulkona ja nauttia kevään ensimmäisistä kunnolla vihreistä maisemista.

Tänä keväänä kisattiin ensimmäistä kertaa frisbeegolfin mestaruuskisat. Kisat järjestettiin Luolavuoren frisbeegolfpuistossa, jonka rata soveltuu hyvin kisojen käymiseen. Väylät ovat pitkiä ja haastetta riittää esteiden ja korkeuserojen ansiosta.

Kilpailuun otti osaa 15 merenkulkijaa, mutta heidän joukossaan ei ollut yhtään naista. Toivottavasti tilanne on eri seuraavissa kilpailuissa.

Luolavuoren frisbeegolfpuistossa on 18 väylää ja väylien par vaihtelee kolmen ja viiden välillä koko kentän ihannetuloksen ollessa 63 heittoa. Kilpailussa pelattiin kaksi kierrosta ja näiden yhteenlaskettu tulos ratkaisi voittajan.

Ensimmäisenä MEPAn frisbeegolfmestarina palkittiin Jarimatti Välitalo, jonka tulos oli +18. Toiseksi sijoittuneen Sami Laaksosen tulos oli vain yhden huonompi eli +19. Kolmannen sijan tuloksella +29 vei Perttu Lääti sudden death -pelin jälkeen, sillä varsinaisen pelin jälkeen saman tuloksen oli heittänyt myös Johannes Leino.

Reippaan kilpailun jälkeen osallistujilla oli hymyt huulilla, askelmittareissa reilut 15 000 askelta ja vakaa aikomus osallistua seuraaviinkin frisbeegolfkisoihin!

Lisää kuvia kisasta löydät täältä.

Tiia Tiesmäki

Kiitoksia Berra!

Talouspäällikkömme Bernt Lindell siirtyy uusiin tehtäviin.Lue lisää »
04.08.2023 klo 14:23

Vapaavahti 2/23 luettavissa

Frivakt 2/23 kan nu läsas på nätetLue lisää »
20.06.2023 klo 13:41

Lähde treenaamaan!

MEPA on tehnyt sopimuksen Fitness24seven:n kanssa.Lue lisää »
14.06.2023 klo 08:45

Merenkulkijoiden golfkisa Nurmijärvellä 30.5.2023

Kuutisenkymmentä nykyistä ja entistä merenkulkijaa sekä muutamat yhteistyötahojen edustajat saapuivat perinteiseen MEPAn ja MEK:n yhteiseen golfkisaan Nurmijärven golfkentälle.Lue lisää »
30.05.2023 klo 17:09

MEPAn padel-mestaruus selvisi

MEPA järjesti kaikkien aikojen ensimmäiset padelin SM-kilpailut Turun Vamos Padel Areenalla tiistaina 25.4.2023. Lue lisää »
25.04.2023 klo 18:08