Pirteä viisikymppinen juhli - MEPA 50 vuotta!

15.12.2023 klo 13:23
Meno oli railakasta, kun 130 merialan ammattilaista kokoontui juhlimaan pirteän viisikymppisen MEPAn syntymäpäivää Katajanokalle ravintola Sipuliin.

Paikalla oli väkeä muun muassa varustamoista, Merimieskirkosta ja Merimieseläkekassasta sekä tietenkin suuri määrä merenkulkijoita - entisiä ja nykyisiä. Osallistujat muistelivat yhteisiä reissuja ja edesottamuksia maailman merillä, sekä kertoivat toisilleen nykyisiä kuulumisiaan.

Katse viisikymppisen juhlissa oli tanakasti tulevaisuudessa, mutta merenkulkijoista huolehtimisen historiaakin sivuttiin. Kulttuurihistorioitsija Matti Koivu on kirjoittanut historiikin merimiespalvelun toiminnasta vuodesta 1870 aina vuoteen 2020 saakka. ”Soita, kirjoita, käy talossa! - nimisessä teoksessa Koivu käy napakasti läpi 150 vuoden ajanjaksolla tapahtunutta muutosta palvelutoiminnassa sekä tarkastelee merenkulkijoiden työolosuhteiden kehittymistä. Kirjassa taustoitetaan laajasti MEPAn perustamista vuonna 1973. Kirjan suosio oli suuri, sitä meni jakeluun juhlissa kaksitoista laatikollista.  

Mepan puheenjohtaja Joel Salminen toi puheessaan esiin MEPAn työn tarpeellisuuden ja kiitti MEPAlaisia panoksesta merenkulkijoiden hyvinvoinnin edistämisessä. Kehon hyvinvointi, liikunta, terveelliset elämäntavat ja oikeanlainen ruokavalio ovat kirjaimellisesti sydämen asia, kun merenkulkijoille suunnitellaan kursseja ja lajikokeiluja. Myös merenkulkijoiden yhteisöllisyyttä ja mahdollisuutta viettää aikaa kivassa, saman henkisessä seurassa reippaillen tai opiskellen, vaalitaan. 

Kohotimme lehtikuohulasilliset MEPAn tuleville vuosille, söimme tukevan kalabuffetin antimia, kuuntelimme trubaduurin esittämiä meriaiheisia lauluja. 

Iloisia juhlakuvia nähtävissä pian ilmestyvässä Vapaavahti-lehdessä sekä täältä!

 

Inka Kanerva

Silja Serenaden voittoputki jatkui

Töölön pallokenttä Bollis täyttyi syyskuisena tiistaiaamuna yhdeksästä joukkueesta, jotka olivat kaikki valmiina selvittämään kuka on merenkulkijoiden futismestari vuosimallia 2024. Silja Serenade vei toisen peräkkäisen mestaruutensa tiukasti Kotkan Merkkareiden nenän edestä maalein 2-1.Lue lisää »
04.09.2024 klo 14:28

Vuoden ensimmäinen Vapaavahti on ilmestynyt

Vapaavahti 1/2024 on luettavissa myös verkossa. Lue lisää »
08.04.2024 klo 13:44

Uusi Vapaavahti ilmestynyt

Vuoden viimeinen Vapaavahti-lehti ilmestyi mukanaan monikieliset joulutervehdykset merenkulkijoille.Lue lisää »
20.12.2023 klo 16:14