Haku vuoden 2022 ForMareen alkaa!

Tuleva toimintavuosi on jo yhdeksäs ja usea varustamokin saatiin mukaan tälle vuodelle, joten tulevasta ForMare-kaudesta tulee varmasti hieno. Alusta alkaen ForMarea on kehitetty sekä osallistujien että ohjausryhmän ideoiden mukaan, mukaan ollaan saatu uusia yhteistyökumppaneita ja joka vuosi on tullut hienoja menestystarinoita osallistujilta. Tähän mennessä ForMaressa on ollut yhteensä reilu 500 osallistujaa, oletko sinä mukana seuraavalla kaudella?

 

Ohjelma itsessään sisältää kuntotestejä, terveystarkastuksia, luentoja ja liikuntaa sisältäviä hyvinvointitilaisuuksia, ravitsemustapaamisen sekä henkilökohtaista valmennusta oman valmentajan ohjauksessa. Osallistujilla on mahdollisuus saada tukea myös Merimieskirkon laivakuraattoreilta. Ohjelma käynnistyy testeillä, jotka ovat monelle uuden alku. Alkutestien jälkeen valmentajat laativat jokaiselle yksilöllisesti sopivan treeniohjelman ja osallistujat harjoittelevat valmentajan kanssa yhdessä 10 kertaa ForMaren aikana. Ensimmäisen vuoden lopussa on väliaikatestit, joissa katsotaan miten kunto on lähtenyt muuttumaan ja seuraavan vuoden lopussa tehdään vielä seurantatestit jokaiselle osallistujalle. 

 

Vapaavahdissa julkaistiin myös laaja artikkeli ForMaresta, jossa mukana osallistujien, varustamojen sekä työterveyden kommentteja, käy lukemassa se täältä! 

 

Hakuaika ForMareen on 1.4.-31.5. Hakulomakkeen löydät ForMaren nettisivuilta heti hakuajan alettua. Täytä lomake ja sitten vain toivomaan parasta, että juuri sinut valitaan mukaan hyvinvointiohjelmaan!